maanantai 30. joulukuuta 2013

Iittalan Ultima Thule -jälkiruokamalja

Tapio Wirkkala suunnitteli Ultima Thule -sarjan1968. Ostin itselleni neljä jälkiruokamaljaa ja isomman tarjoilumaljan joskus 1980-luvun lopulla. Tarjoilumalja on särkynyt, mutta kaikki neljä jälkiruokamaljaa on vielä tallella. Korkeus on n. 4,5 cm ja halkaisija on n. 11,5 cm. Väri on kirkas, vaikka hämärässä otetut kuvat ovat hieman rusehtavia.








sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Iittalan Tuisku-maljakko

Pari vuotta sitten löysin hyväntekeväisyyskirpputorilta sekalaisten lasitavaroiden joukosta pienen Iittalan valmistaman Tuisku-maljakon. Hinnaksi oli laitettu 2,40 euroa. Minulle  hinta  passasi.
Tuotannossa tämä Valto Kokon suunnittelema keskipakoisvalettu lasimaljakko oli vuosina 1979 - 1981. Korkeus on 8,5 cm ja halkaisija 13 cm.




lauantai 28. joulukuuta 2013

Lomonosovin kahvikuppi

Sain tasan kolmekymmentä vuotta sitten siskoltani joululahjaksi kuusi koboltinsinistä kahvikuppia. Siitä muistan, kun siskoni  odotti tuona jouluna poikaansa. Muistaakseni hän oli ostanut kupit Anttilasta. Kupit ovat olleet vain vieraskäytössä ja ne olen aina pessyt käsin. Kultaukset ovat moitteettomat.



perjantai 20. joulukuuta 2013

Vanha englantilainen lasikermakko

Uskon tämänkin kermakon olevan tätini peruja. Ensin luulin tämän olevan kotimaista lasia, mutta kun suurensin pohjasta ottamaani kuvaa, niin huomasin siinä jotakin tekstiä. Tarkempi tarkastelu osoitti, että kermakon pohjan reunassa lukee ENGLAND. Tätini on ostanut tämän joskus 1940-luvun lopun ja 1970-luvun alun välillä Helsingissä asuessaan.





keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Arabian Ruija-muki

Mieheni osti meille kaksi  Ulla Procopén suunnittelemaa Ruija-mukia teemukeiksi joskus 1970-luvun lopulla. Pohjassa on kruunuleima, joka oli käytössä vuosina 1975-1981. Koristekuvion on suunnitellut Raija Uosikkinen. Kävi niin, että oli ollut puhetta, että pari mukia pitäisi ostaa. Ei kuitenkaan sovittu, kumpi ostaa. Siksi kävi niin, että minä ostin kaksi muunlaista mukia. Niistä kerron toiste.


tiistai 17. joulukuuta 2013

Riihimäen Lasin lasikermakko

Tämä kermakko oli anoppini tavaroissa. Uskon sen olevan joko 1930- tai 1940-luvulta. Lasin väri on rusehtava. On jotenkin hyvin raskaanoloinen.

Valmistaja on tuntematon.


Edit 23.1.2014

Sain kommentin, jonka perusteella tämä kermakko on tunnistettu Riihimäen Lasin tekemäksi. Löytyy tehtaan vuoden 1941 luettelosta numerolla 7667. Tässä saamani linkki

http://ellinboxi.nettisivu.org/kermakot-ja-sokerikot/riihimaen-lasi/

maanantai 16. joulukuuta 2013

Arabian Juhlaruusu-kermakko

Mökiltä löytyi tällainen yksittäinen kaunotar. Äiti oli ottanut kermakon talteen, kun joku  oli sen jättänyt roskakatoksen kierrätyshyllylle. Raija Uosikkinen on suunnitellut mallin. Pohjassa on pieni kruunuleima, joka oli käytössä vuosina 1964-1971. Kukkakuvio on vain yhdellä puolella. Reunakultaus on moitteeton.



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Vanha sokerikko ja kermakko

Tämä pari ostettiin lapsuuden kotiin 1960-luvulla. Olivat paljon sirompia kahvipöydässä kuin Uurto-sarjan kermakko ja sokerikko. Valmistaja ei ole tiedossani. Kotimaisten luulen niiden kuitenkin olevan. Pohjan hionta on sopivan koristeellinen. Sokerikon korkeus on 4 cm ja halkaisija 10 cm, Kermakon korkeus ja halkaisija on n. 7 cm.

Edit 9.2.2014
Huomasin Kermakkokimara-blogissa sokerikko-kermakkoparin, jossa oli kultareunus. Ne näyttivät jotenkin tutuilta. Kyllä niin oli, että näissäkin oli kultareunus 1960-luvulla. Kun tarkemmin katsoo sokerikon reunusta, niin siitä erottaa kapean kullatun reunuksen. Kermakosta se on kulunut kokonaan pois. Pitääpä ottaa tarkemmat kuvat.

Edit 19.2.2014

Vaihdan kuvat päivänvalossa otettuihin kuviin. Ilmeisesti kermakko on ollut pesussa useammin, kun sen reunakultaus on kulunut kokonaan.







lauantai 14. joulukuuta 2013

Kuparinen kahvipannu

Tämä löytyi äitini kellarikomerosta viime keväänä. Muistan, että tätä pidettiin kukkamaljakkona 1950-luvulla. Kehäkukat olivat siinä edukseen.  Pannun alkuperä jää arvoitukseksi. Vetoisuus on yksi litra. Pannu on sisältä tinattu, mutta tinaus näyttää lohkeilleen osin pois. Sangan leimassa on kruunuleiman lisäksi V SKULTUNA 1607 1 L.

Olisiko teidän tiedossa, missä näitä kuparipannuja on tehty? Oletan, että tuo vuosiluku tarkoittaa tehtaan perustamisvuotta.

Edit 1.2.2015
Tässäpä kommenttilaatikkoon tullutta  tietoa alkuperästä:
Skultunan messinkitehtaalla Västeråsin lähellä Ruotsissa näitä on valmistettu vuodesta 1607 alkaen



Karhulan Uurto-sokerikko

Tätä sokerikkoa pidettiin lapsuuden kodissa tiskipöydän yläpuolella olevan kaapin alahyllyllä. 1950-luvulla ei ollut suinkaan karamellejä aina saatavilla. Palasokereita kävimme kurkottamasta sokeriastiasta, kun makeaa teki mieli.

Karhula valmisti Uurto-sokerikkoa ainakin 1940-luvulla. Halkaisija on 10 cm ja korkeus 6 cm. Meillä oli myös samaa sarjaa oleva kermakko, mutta se on rikkoutunut.





perjantai 13. joulukuuta 2013

Lomonosovin sirottimet

Vuoden 1977 kesällä olin Lenigradissa kielikurssilla. Ostin silloin Berjoskasta äidilleni ja anopilleni kukkosirottimet. Nyt ne ovat jälleen minulla, kun saajat ovat kuolleet. Pohjassa on reikä, mutta mitään tulppaa ei niissä ollut. Punainen LFZ Made in USSR -leima on kummassakin kukossa.  Kukon korkeus on n. 9 cm.




torstai 12. joulukuuta 2013

Arabian Saara-kahvikuppi

Anja Jaatinen-Winquistin  suunnittelemia Saara-kahvikuppeja valmistettiin 1971-1976. Ostin näitä neljä kappaletta ensimmäiseen omaan huusholliin 1970-luvun alkupuolella.  Opiskelijalla ei tainnut olla varaa ostaa kuutta kuppia. Yhden rikkoutuneen kupin tilalle olen joutunut ostamaan Huutonetistä uuden kupin. Sen sävy ei ole ihan sama, muttei se haittaa. Pullalautaset ovat samaa sarjaa. Olin ostanut vanhempien kotiin Filippa-kupit 1960-luvun lopulla ja huomaan ostaneeni itsellenikin siniset kupit vähän myöhemmin. Sininen väri taisi olla mielivärini astioissakin.


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Iittalan Tuuli-maljakko

Viitisen vuotta sitten haeskelin kirpputorilta matalaa maljakoa, johon saisi matalat leikkokukat väljästi asetelluiksi. Kun Tuuli-maljakko tuli vastaan, tein heti ostopäätöksen. 8 euroa maksoin siitä silloin.

Maljakon on suunnitellut Valto Kokko vuonna 1980. Tuotannossa maljakko oli vuosina 1981-1984. Korkeus on n. 14 cm, halkaisija hieman pienempi.




Minulla on Tuuli-niminen serkku. Hänelle ostin samanlaisen maljakon Huutonetistä.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Lasinen sokerikko ja kermakkko

Nämä lasiastiat ovat kummitätini peruja. Oletan näiden olevan kotimaista tuotantoa.  Mahtaisitteko tunnistaa valmistajan? Sokerikon halkaisija on 6 cm ja kermakon 7 cm. Painavilta tuntuvat.




Edit 19.2.2014

Netistä löytyi Wexford glass-tyyppisiä puristelasi sokerikkoja ja kermakkoja, joiden tyyli muistuttaa suuresti tämän minulla olevan parin tyyliä. Ulkomaiset ovat todennäköisesti.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Arabian Storybirds-kannu Ollie

Kati Tuominen-Niittylä suunnitteli Arabialle Storybirds-kannuja 1990-luvulla. Meille Ollie-kannu tuli autokaupan kylkiäisenä.  Kannun tilavuus on 6 dl. Pohjassa on Arabian kruunuleiman lisäksi autoliikkeen logo.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Lomonosovin pullo

Kummitätini kävi  Leningradissa turistimatkalla Helsingistä käsin joskus 1960-luvun alkupuolella. Hän toi äidilleni tuliaisiksi tämän pullon. En kyllä yhtään muista, mitä viinaa se sisälsi, kun en maistamaan päässyt. Pohjassa on sininen LFZ-leima. Valmistaja on Leningradskij Farvorovyj Zavod imeni Lomonosova (Lomonosoville nimetty leningradilainen posliinitehdas). Pullon korkeus on n. 19 cm. Kultaukset kiehtoivat minua tässä pullossa, kun sen ensi kerran näin. Karahvista taitavat jotkut puhua. Laivapulloksi tai majakaksi olen myös nähnyt tätä sanottavan.