Riihimäen Lasin "Oikeat Maitolasit"

Anders Färdig suunnitteli Riihimäen Lasille nämä 3 dl:n vetoiset juomalasit vuonna 1990. Tällaisia vihertäviä laseja löytyi neljä kappaletta anoppini tavaroista vuonna 2008. Veimme ne mökille käyttölaseiksi. Sopivat mielestäni hyvin mökkikäyttöön.. Lasin korkeus on n. 13 cm. Joidenkin tietojen mukaan Arla olisi tilannut tämän mallin.

Edit 15.12.2018

Aikansa kun odottaa, niin laseista tulee uutta tietoa. Näitä laseja on markkinoitu "Oikeina Maitolaseina". Itse asiassa tätä lasimallia on aluksi markkinoitu Ruotsin markkinoille jo 1980-luvulla.

http://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2018/12/oikea-maitolasi.html

Mallasjuoman Lahtikko

Sieltä se löytyi mökiltä puukatoksesta, niin kuin muistelinkin - lahtelaisen Mallasjuoman Lahtikko, 12-paikkainen olutkori. Niitä tehtiin vuosina 1978-1989. Kyllä se varmaan löysi tiensä mökille ihan 1970-luvun lopulla. Mitähän tälle tekisi?

Arabian Pekka-lautaset

Muistan, että meillä kuten varmaan monessa muussakin kodissa syötiin 1950-luvulla Pekka-lautasilta. 1970-luvulla kun vanhempani rakensivat mökin, kaikki jäljellä olevat lautaset päätyivät mökille. Syviä lautasia (halkaisija 24 cm) on neljä kappaletta ja matalia (halkaisija 21,5 cm) on kolme kappaletta. Pari matalista on pohjaväriltään tummempia kuin miltei käyttämätön kolmas lautanen. Pekka-lautaset ovat olleet varmaankin ensimmäinen hankinta, kun äiti ja isä ovat menneet naimisiin vuonna 1946.

Reunuskuvio kuultaa läpi, kun tarkastelee lautasta pohjapuolelta. 

Hämärästi muistan, että meillä oli Pekka-kahvikuppejakin. Muistan syöneeni niistä lasten herkkua  - pullasoppaa. Minä pidin enemmän teehen sekoitetusta pullamössöstä.

Alumiiniset mitta-astiat

Mökiltä löytyivät nämä kolme alumiinista mitta-astiaa: litran mitta, desinmitta ja ilmeisesti 2/3 desiä vetävä mitta. Ilmeisesti 1940-luvun emännät tarvitsivat pikkuruisenkin mitan. Ne on hankittu vanhempieni huusholliin, kun menivät naimisiin vuonna 1946. Litran mitassa on kruunaus vuodelta 1941. Pienissä mitoissa ei ollut mitään merkintöjä.

Isomummon katajainen lihatiinu

Mökkireissulla kaivoin varastosta esiin todella vanhan esineen, jonka äitini kertoi olevan hänen oman mummonsa lihatiinu. Siis sellainen pieni saavi. Katajan tuoksu tulee esiin, vaikka suolaisia lihoja siinä on pidetty. Muistaakseni tiinuun kuuluu kansikin. Pikaisella silmäyksellä en löytänyt siitä naulankantoja Pitää vielä etsiä sekin. Äitini sanoi aikoinaan, että esine on tosi vanha. Jos oikein muistan, niin isomummon isä oli teettänyt sen tyttärelleen. Jos niin on, niin siinä tapauksessa se voisi olla peräisin vaikkapa 1880-luvulta.Pitää yrittää kysyä äitini 90-vuotiaalta siskolta, josko hän muistaisi tiinun ikää tarkemmin. Mittoja en muistanut ottaa tästä tiinusta tällä reissulla.

Hiski-tietokannasta sain etsityksi tiedon, että äitini mummo ja näin ollen minun isomummo Hilda Carolina oli syntynyt Juvan Vehmaalla torpparin tyttärenä 1.11.1862. Isomummoni kuoli alkuvuodesta 1943. Alla oleva valokuvasuurennos Hilda Carolinasta on teetetty vuonna 1937 otetusta valokuvasta.

Arabian Karelia-kahvikuppi

Mallin on suunnitellut Anja Jaatinen-Winquist. Pohjan leima kertoo mallin olleen tuotannossa vuosina 1975-1981. Muistelen, että vanhempani ostivat kuusi kuppiparia joskus 1970-luvulla arkikupeikseen asuessaan paritalossa. Purin ne juuri matkalaukusta, jossa ne olivat vuoden verran paketoituna. Ehkä voisinkin ruveta itse pitämään niitä vaihteeksi arkikuppeina omassa taloudessani. Värikkäillä lautasliinoilla voi kattausta piristää, jos vieraskuppeina niitä joskus käyttäisin. Kupit on maalattu käsin joidenkin tietojen mukaan.

Kukkaruukku 1950-luvulta

Tässä ruukussa äiti kasvatti aina anopinkieltä tai -hammasta. Ruukun pohjassa ei ole reikää, joten  siksi tässä pidettiin vähällä vedellä toimeen tulevaa kasveja. Ruukku taisi olla aika kallis, koska äiti muisti aina muistuttaa, että ruukkua ei saa pudottaa. Ruukun korkeus ja suuaukon halkaisija ovat n. 14 cm. Ruukku on painava. Onkohan kenelläkään tietoa valmistajasta? Mitään leimaa en erota ruukun pohjasta. Ruukun väri on haalistunut alkuperäisestä. Nykyisin pidän sitä suojaruukkuna.

Madeiran kukot

Nämä kukot ostin Madeiralta 1980-luvun lopulla. Ison kukon korkeus on 14 cm ja pienten 8 cm. Nämä kukot eivät soi laisinkaan kuten perinteiset suomalaiset kukkopillit.

 Hyvää pääsiäistä!

Paperinkeräysnukke

Muistatteko vielä aikaa, kun keräyspisteisiin palatettu jätepaperi oikeutti saamaan leimoja? Kun leimoja oli tarpeeksi, niin sitten sai jonkin tuotteen? Minulla on tallessa tuolta ajalta oleva paperinkeräysnukke. Sitä en muista, riittivätkö pelkät leimat vai pitikö antaa vielä välirahaankin. Elettiin 1950- ja 1960-lukujen taitetta. Itse olin tuolloin kansakoulun alaluokilla.

Kummitätini Kaisa asui Helsingissä ja hänelle kertyi jätepaperia Helsingin Sanomien tilaajana isot määrät. Tätini asui Merimiehenkadulla Helsingin Eirassa ja jätepaperit hän muistaakseni toimitti lähellä Viiskulmaa olleeseen Elannon maitokauppaan. Olin toivonut ruskeasilmäistä nukkea, koska itselläni oli vihertävänruskeat silmät. En muista, tuliko alaston nukke postipakettina vai toiko tätini sen kesälomareissullaan mukanaan. Nuken nimeksi tuli Tiina. Eipä minulla ollutkaan ollut ennen Tiinaa sellaista nukkea, jonka saattoi kylvettää. Äitini neuloi nukelle villamekon (kuvassa päällä), alushousut ja sukat. Myöskin kesämekon ja alauhousut äitini ompeli samasta kankaasta, josta minulle tuli mekko kevätjuhliin.  Raajojen kiinnityskuminauhat löystyivät ajan oloon ja isäni toimi nukketohtorina.Nuken pituus on 55 cm. Nykyiset vaatteet ovat minun tekemiäni muutaman vuoden takaa villamekkoa lukuunottamatta.

.

Joltakin nukkesivustolta muistan nähneeni, että nuken muotti olisi itä-saksalainen. Asiaa pitää selvittää.

Edit 18.4.2014

Näitä nukkeja on saatettu tehdä Siuron nukketehtaassa. Asiasta enemmän täältä.

Sarviksen muovikannu 1950-luvun lopulta

Uskomatonta, mutta totta, että muistan ajan, jolloin muoviastiat olivat uusia ja ihmeellisiä. Tämä kannu on ensimmäinen kotiimme tullut muoviastia. Isä sai sen joululahjaksi ollessamme joulua viettämässä mummolassa. Se oli paketoimattomana pärekorissa, kun lahjoja ruvettiin jakamaan. Oranssi väri paistoi kauas. Pukki kyselemään, että kenelle tämä on. Siihen äidin nuorimmat siskot vastasivat, että se on N:lle. Siihen aikaan oli tapana, että aikuisetkin saivat jonkin pienen paketin. Jotenkin minusta miehen ei olisi kuulunut saada kannua lahjaksi. Mehukannuna sitä pidettiin alkuaikoina. Viime vuosikymmenet se oli äitini kaapissa pakastusrasioiden joukossa. Vetoisuus on 1 litra. Pohjan leima kertoo, että kannu on tehty melamiinista.