keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Neuvostoliittolaisia teepurkkeja

Siivosin taannoin keittiön yläkaappia. Piti oikein jakkaralle nousta, että kaikki nämä purkit tulivat näkyviin. Siinä ne ovat kaikki 1970-luvun lopulta silloisesta Leningradista ostamani teepurkit. Valuuttakaupasta eli berjoskasta niitä sai. Nyt en muista, olisiko teetä ollut myynnissä myös pahvipakkauksissa. Näiden purkkien takia teetä varmaan raahasimme Suomeen. Yhteen näistä olin laittanut perennojen siemeniä vuonna 2014 ja yhdessä oli Suomesta ostettua teetä.


Vasemmalla olevissa purkeissa oli alunperin ollut krasnodarilaista teetä ja oikealla olevissa kirgisialaista teetä.


Purkkien välikansissa on teen valmistusohje. Ohje on siellä tallessa, jollei kansi satu irtoamaan.


Minusta tämä oranssinvärinen purkki on söpöin. Takapuolella on sama ornamenttikuvio. Jotenkin tulee mieleen neuvostoliittolaisten satukirjojen kuvitusmaailma.

Pyyhkäisin pölyt purkeista ja nostin ne takaisin kaapin ylähyllylle.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi jo etukäteen!