lauantai 8. joulukuuta 2018

Vanha mollamaija

Tämän nuken  äitini ompeli Martta-nuken kaavoilla jouluksi 1955. Pää on ostettu lelukaupasta. Kulankeltaiset hiukset olivat kahdella letillä niskassa. Nukella oli päällä äitini siskolle neuloma keltapunainen pusero. Nukella oli pitkät silmäripset, Silmät menivät kiinni, kun sen laittoi pitkälleen.
Tämä nukke on ollut parhaimpia joululahjojani.

Keskellä Tuula-Maija. 

Kummintätini lähetti Helsingistä kumiset vaaleanpunaiset kädet, joten käsiä saattoi pestä. Kädet tummuivat kuitenkin, joten alkuperäiset kädet laitettiin takaisin.

Vuodet kuluivat. Olin alaluokilla koulussa, kun otin sakset ja leikkasin letit pois. Halusin lyhyttukkaisen nuken. Eihän se lopputulos kaunis ollut, kun tukka oli ainoastaan jakauksen kohdalta liimattu päälakeen. Tukka oli otettava kokonaan pois.

Nukke on kuitenkin vielä tallessa. Ripset ovat tippuneet. Ylleen se on saanut omalla lapsellani olleita vaatteita.



keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Vanha kirjailtu pellavaliina

Tämän liinan on äitini kirjaillut nuorena ollessaan. Jotkut taitavat puhua kirjotusta tai merkatusta liinasta. Pellava on kotikutoista. Ja näyttää  liinassa käytetyn myös revinnäistekniikkaa.

Taisi 1940-luvulla maalla asuvilla käsityötaitoisilla neidoilla olla tapana tehdä kapiota, vaikkei miehestä vielä ollut tietoakaan.



Ei tuollainen liina synny ihan illassa, eikä kahdessa. Kukkaset ovat viehättäviä. Tätä pidettiin  lapsuudessani tummapintaisen sohvapöydän päällä.




perjantai 2. marraskuuta 2018

Vanha kudottu pöytäliina

Kun  katson postausteni historiaa, huomaan, että tänään voin viettää blogin 5-vuotispäivää. En olisi arvannut, että postuksiani on käyty klikkaamassa tasaiseen tahtiin lähes 121 000 kertaa, vaikka blogini on viettänyt välillä hiljaiseloakin. Kiitos mielenkiinnosta!

Laitoin päivän kunniaksi pyöreälle sohvapöydälle vanhan juhlaliinan. Liina laitettiin ennen vanhaan 1950-luvulla neliskanttiselle ruokapöydälle, kun oli tulossa harvinaisia vieraita. Koskaan en tullut kysyneeksi äidiltäni, mistä liina on peräisin. Nyt se on myöhäistä. Ainoastaan kaksi äitini siskoa saattaisi muistaa jotakin. Liina voi olla hyvinkin vanhempieni häälahja vuodelta 1946.


Liina on ommeltu kahdesta noin 60 cm leveästä kaistaleesta. Sauma on onnistuttu laittamaan ihan huomaattomaksi. Kuviot jatkuvat sauman kahtapuolen oikein. Liinan on lähes neliskanttinen  120 cm x 120 cm.


Ruskea kude on hieman kiiltävä. Joskus muistan tätieni sanoneen, ettei heillä kotona kudottu kiiltävistä kuteista. Siksi on luultavaa, että se on kudottu jossakin kutomossa. Liina on tukeva ja pysyy hyvin kuosissaan. 




Edit 8.11.2018 

Ennen vanhaan maalla ei ollut tavatonta, että puoliso löytyi naapuritalosta. Enonikin löysi puolison naapurista vajaan kilometrin päästä. Eilen puhelimessa yksi elossa olevista tädeistäni arveli, että tämä liina voisi olla enoni anopin kutoma. Saman tien lähetin sähköpostia kuvaliitteineen enoni tyttärelle - siis serkulleni. Hän vastasi heti, että kudontamalli on tuttu. Heiltä löytyy tuolla mallilla  kudottuja liinoja. 

Liinan alkuperä ratkesikin nopeasti. Liinan on  teettänyt korvausta vastaan mummoni vanhempieni häälahjaksi. Tämän vahvisti 9.12.2018 toinen tätini, joka on erittäin hyvämuistinen.


tiistai 2. lokakuuta 2018

Arabian SN-kukkaruukku

Richard Lindh suunnitteli Arabialle myös SN-mallisen kukkaruukun, joka oli tuotannossa vuosina 1964-85. Minulta löytyy tämän mallin ruukkuja neljä kappaletta, joista kahteen on myös aluslautaset. Osa on minun itseni ostamia, osa on äitini peruja. Parissa ruukussa kasvaa pienilehtistä viirivehkaa ja yhdessä lehtikaktus. Yksi on pyörinyt suojaruukkuna. Ruukut on tehty vuosina 1973 ja 1974.

Alla molemmat mustat viirivehkaruukut. Taaemman halkaisija on noin 19 cm ja korkeus noin 16 cm. Pienemmän halkaisija on 16 cm ja korkeus on 13 cm.


Ruskea ruukku on saman kokoinen kuin pieni musta ruukku.




Musta kukaton ruukku on myös halkaisijaltaan 16 cm.



Nyt pitää ruveta aluslautasia metsästämään.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Arabian SF-kukkaruukku

Richard Lindh suunnitteli SF-kukkaruukun vuonna 1959. Se oli Arabian tuotannossa vuosina 1959-1972. Minulla on tällaisia ruukkuja kaksi kappaletta. Musta ja ruskea. Kummankin ruukun korkeus on noin 12,5 cm. Halkaisija on noin 17 cm. Minulla ei ole kumpaankaan ruukkuun kuuluvaa aluslautasta.

Mustan ruukun olen ostanut itse tai sitten se on äitini peruja.



Ruukun pohjassa ei ole Arabian leimaa.



Ostin parikymmentä vuotta takaperin paikallisen alakoulun myyjäisistä parilla eurolla tyräkkikasvin, joka oli istutettu ruskeaan ruukkuun. Aluslautasena oli jokin ruskea lautanen, jonka pohjassa oli japanilaiset leimat. Ajattelin ruukun ja lautasen kuuluvan samaan settiin. Hiljattain hain ruukun varastosta ja olin tunnistavani ruukun Arabian SF-ruukuksi. Ei tainnut kasvin myyjä arvata, että Arabian ruukku tuli samalla myydyksi.




Edit 14.10.2018

Taisikin käydä niin onnekkaasti, että löysin varastosta yhden mustan aluslautasen, jonka uskon kuuluvan mustaan SF-ruukkuun. Halkaisija on n. 16,17 cm. Alla lautanen suoraan pesusta. Nyt passaa kaktuksen kukkia.




keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Neuvostoliittolaisia teepurkkeja

Siivosin taannoin keittiön yläkaappia. Piti oikein jakkaralle nousta, että kaikki nämä purkit tulivat näkyviin. Siinä ne ovat kaikki 1970-luvun lopulta silloisesta Leningradista ostamani teepurkit. Valuuttakaupasta eli berjoskasta niitä sai. Nyt en muista, olisiko teetä ollut myynnissä myös pahvipakkauksissa. Näiden purkkien takia teetä varmaan raahasimme Suomeen. Yhteen näistä olin laittanut perennojen siemeniä vuonna 2014 ja yhdessä oli Suomesta ostettua teetä.


Vasemmalla olevissa purkeissa oli alunperin ollut krasnodarilaista teetä ja oikealla olevissa kirgisialaista teetä.


Purkkien välikansissa on teen valmistusohje. Ohje on siellä tallessa, jollei kansi satu irtoamaan.


Minusta tämä oranssinvärinen purkki on söpöin. Takapuolella on sama ornamenttikuvio. Jotenkin tulee mieleen neuvostoliittolaisten satukirjojen kuvitusmaailma.

Pyyhkäisin pölyt purkeista ja nostin ne takaisin kaapin ylähyllylle.

torstai 20. syyskuuta 2018

Finelin Sinihilkka-kahvipannu

Tämän Sinihilkka-kahvipannun olen saanut siskoltani. Hän oli hankkinut pannun ensimmäiseen opiskelija-asuntoonsa 1960-luvun lopulla. Siihen aikaan kaikki keittivät pannukahvia, joten ilman pannua ei voinut olla. Tämä pannu on litran tilavuudeltaan.


Sinihilkka-pannujen kuvion on suunnitellut Raija Uosikkinen. Samoihin aikoihin tämän sinisen pannun kanssa valmistettiin myös Punahilkka-pannuja. Oikeastaan tämän pannun väri on pikemminkin turkoosinsininen.



Pannu oli sisältä tummunut, mutta sain sen kätevästi puhdistetuksi Ninnun ohjeilla. Kuten huomaatte, sisällä on tumma piste. Tämä kaunokaisen toinen emaliposki on kolhiutunut. Ulkopuolella on laajempi tumma läiskä. Oli pudonnut asuntolan keittiön kivilattialle. Kukkien kastelukannuna tai hyllyn koristeena tämä vielä menettelee.


Nupin tyvessä oleva aluslaatta on halkeillut. 50-vuotiaalla saakin olla iän tuomia merkkejä.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Pellavaliina 1950-luvulta

Välillä on hyvä tuulettaa kaapista löytynyttä  pellavaliinaa ja levittää se  ruokapöydälle juhlistamaan kahvitteluhetkeä. Tämä liina on äitini peruja. Koko on 130 cm x 170 cm.  Kutomo ei ole tiedossani. Eikä myöskään mallin suunnittelija.





Paremmat kuppini oikeastaan kaipaavat kangasliinan alleen. Kupit ovat Kaj Franckin suunnittelemat Kultakorva-kupit. Tuikkualusta on Iittalan Nappi.



Jos haluaa vaaleamman puolen käyttöön, niin sekin onnistuu. Eihän tuo päärme niin haittaa, kun roikkuisi pöydän reunan ulkopuolella.



Edit 10.12.2018

Asioilla on tapana selvitä ihan yllättäen. Tänään paljastui, että tämän liinan onkin kutonut kummitätini ennen naimisiinmenoaan vuonna 1957. Malli on saatu kudontakurssilla.  Tämä on puolipellavaliina.  Loimet olivat puuvillaiset, kude pellavaa. Olipa iloinen yllätys.

Kiitos M-kummi! Tallessa on.

maanantai 10. syyskuuta 2018

Taidevedos Santeri Salokiven öljyvärityöstä "Soutelija"

Viime keväänä uutisoitiin, että jostakin varastosta oli löydetty noin 70 kehystämätöntä öljyvärityötä, jotka oli maalannut suomalainen taitelija Santeri Salokivi (s. 1886 - k. 1940). Työt ovat  impressionisvaikutteisia.

Siitä tulikin mieleeni, että minun varastossani on vanha taidevedos yhdestä hänen öljyvärityöstä. Moni on nimittänyt taulua Soutelijaksi. Vuosiluku on huonosti näkyvissä. Vedoksen värisävyt eivät ole muuttuneet vuosikymmenten aikana.


Vanhempani olivat ostaneet vedoksen 1950-luvulla.  Meidän taulussa oli aikaisemmin leveät harmaanruskeat puukehykset. En muista, miksi isäni oli  vaihtanut vedoksen ohuisiin kehyksiin. Lienevätkö kehykset halkeilleet? Nyt se on lasin alla. Sitä en muista, oliko aiemminkin. Vedoksen koko on n. 30 cm x 35 cm.

Saattoi olla, että vedoksia myytiin markkinoilla, koska muistan nähneeni samaa taulua muidenkin kodeissa. Taulu kävi kaupaksi, koska maisema oli ollut itäisessä Suomessakin asuvan mieleen.

Edit 14.9.2018

Satuin netistä löytämään Maria Ekman-Kolarin koostaman Youtube-videon Santeri Salokivestä. Kohdassa 9:36 vilahtaa lähdemaalaus. Ilmeisesti tämä minulla oleva vedos on tekovaiheessa kierrähtänyt ympäri ikään kuin peilikuvaksi. Alkuperäisessä valoisassa maalauksessa rantamaja on oikealla. Videon mukaan taulu on maalattu 1930-luvun puolivälissä Ahvenanmaalla. Kyllä näitä mantereellakin myytiin. Maisema muistutti järvenrantamaisemaa. Oliko sisämaassa tuollaisia rantamajoja, onkin asia erikseen?



perjantai 7. syyskuuta 2018

Neuvostoliittolainen suola-astia

Kolmisen vuotta sitten olin apuna tyhjentämässä naapuritaloa, kun iäkäs naapurimme muutti palvelutaloon. Kaikki, mitä kiinteistöön oli kertynyt vuosikymmenten aikana ja mitä perilliset eivät halunneet säilyttää, piti hävittää. Kirjahyllyn päältä näkymättömistä löytyi tumma mötikkä, jonka tytär heitti metallikeräykseen menevien tavaroiden joukkoon.  Otin  mötikän itselleni, koska esine kuului osittain lasikeräykseenkin. En tullut kuvanneeksi esinettä tuossa vaiheessa. Mötikältä se tuntui, kun oli pieneksi esineeksi painava.

Kotiin tultuani tutkin esinettä hetken. Sain lasin irti metallikehyksestä pohjasta naputtelemalla. Esine rupesi näyttämään suola-astialta. Laitoin metallikehyksen kuumaan veteen, johon olin lisännyt suolaa, soodaa ja alumiinifoliota. Tummuus rupesi irtoamaan silmissä.  Mötikästä sukeutui pieni kaunotar, jota olen pitänyt sormusrasiana. Kehys on kolmijalkainen. Metalliin on upotettu punaisia ja valkoisia emalipaloja. Paksun lasikupin ulkohalkaisija on n. 4 cm, Koko esineen korkeus on n. 3.5 cm.





Muistin, että talon isäntäväellä oli tuttuja Virossa 1960-luvulta alkaen. Vierailuja oli ollut molemmin puolin. Suola-astia oli joko itse ostettu ja tai Virosta lahjaksi saatu.



Colonka "suola-astia" -hakusanalla netistä rupesi heti löytymään tietoa. Metallikehyksen pohjassa olevan JUMMET-merkinnän JU-kirjain alussa osoittaa esineen olevan "juvelir", ensimäinen M kertoo valmistuspaikaksi Moskovan  ja loppuosan MET kertoo kyseessä olevan metalli. JU-kirjaimen edessä on joko numero 2 tai 7. Perässä näyttää olevan vielä silloinen hinta 43 ruplaa 30 kopeekkaa. Netin myyntiesittelyissä metalliksi on laitettu Melhior "alpakka".

Yhdestä netissä olleesta ilmoituksesta löytyi oikein vastaavan tuotteen alkuperäispakkaus, jossa luki, että settiin kuului myös pieni lusikka. Jossakin ilmoituksessa astiaa kaupattiin kaviaariastiana.