Näytetään tekstit, joissa on tunniste malja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste malja. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. helmikuuta 2014

Iittalan Aalto-maljakko x 3

Alvar Aalto suunnitteli Aalto-maljakon vuonna 1936. Minulle näitä on kertynyt kolme kappaletta.

16 cm korkean maljakon sain häälahjaksi vanhemmilta ja siskon perheeltä. Sirpaleet tuovat onnea, mutta tuohan lasiin tullut reikäkin onnea. Niin ainakin toivon. Jostakin kumman syystä maljakkoon oli tullut reikä aivan pohjan tuntumaan. Harmitti tosi paljon, kun huomasin rikkoutumisen. Kyllä siinä leikkokukkia voi pitää, jos laittaa toisen maljakon sisälle.


Matalan pienen maljan sain siskoltani tuliaisena ruotsiinlaivalta. Siihen helppo tehdä pieniä kuuka-asetelmia. Suurempi malja lie halkaisijaltaan n. 38 cm. Sen sain 50-vuotislahjaksi työnantajalta vielä töissä ollessani. Kaikkien pohjassa on ALVAR AALTO -signeeraus. Isoimmassa on myös firman nimi.



perjantai 3. tammikuuta 2014

Kumelan Ilmari-malja

Kumelan tuotanossa Ilmari-malja oli 1930- ja 1940-luvulla. Nimensä malja on saanut Ilmari Kumelan mukaan. Vanhempani olivat ostaneet maljan joskus 1940-luvun lopulla häälahjaksi jollekin  pariskunnalle, mutta kun he eivät olleetkaan menneet häihin, niin tämä malja jäi heille. Tätä maljaa käytettiinkin sitten minun kastemaljana. Ja perinnettä jatkaen meidänkin poikamme kastajaisissa käytettiin tätä maljaa.

Lasi on rusehtava. Koristeena on kaksi kahden kukan kierrettä. Halkaisija on n. 20 cm.








Edit 14.5.2020

Nyt on koristekuvio saanut nimen; täältä Lasinkeräilijän blogista löytyi nimeksi Kumelan jääkukka.