Äitini tavaroista löytyi tämä neuvostoliittolainen lasimaljakko. Käydessäni kesällä tätini luona huomasin, että hänellä oli samanlainen maljakko pöydällään. Tätini kertoi, että hänen miehensä oli tuonut sen joltakin Neuvostoliiton matkalta 1980-luvun puolivälissä. Nyt kun muistelen, niin tosiaan isäni kävi lankomiehensä kanssa Leningradissa. Olen nähnyt heistä otetun kuvan, kun he olivat ruokailemassa Viipurissa. Lie vaikka Viipurin berjozkasta isäni ostanut tämän minulla nyt olevan maljakon?
Maljakon korkeus on 14 cm. Halkaisija on 12 cm. Sopii hyvin matalille kimpuille.
Edit 26.5.2015
Annoin tämän maljakon siskolleni, kun hän kaipasi matalelle kimpulle sopivaa maljakko.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvostoliittolainen lasi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvostoliittolainen lasi. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. tammikuuta 2015
lauantai 22. helmikuuta 2014
Neuvostoliittolainen hiottu lasimaljakko
Vanhempani kävivät turistimatkalla Riiassa 1980-luvun alkupuolella. Sieltä he ostivat itselleen tämän lasimaljakon, jonkä yläreunassa on Moskovassa pidettyjen 22. kesäolympialaisten tunnus.
Maljakossa on neljä sivua:: kaksi melko suoraa kirkasta lasia ja kaksi kaarevaa mattapintaista. Mattapintaiset on hiottu mielestäni todella kauniisti. Maljakon suurin halkaisija on 15 cm ja korkeus 20 cm.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)