perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kauklahden lasitehtaan käsinmaalattu lasimaljakko

Ensimmäinen varsinainen työpaikkani oli Espoon Kauklahdessa Hyttimestarintien varrella 1980-luvun alussa. Kadunnimi viittasi selvästi lasiteollisuuteen. Ja kylällä muistan tuolloin olleen vanhan teollisuuslaitoksen, jossa oli piippu jäljellä. Minulle oli jäänyt mieleen kytemään kiinnostus siihen, mitä lasituotteita tehtiinkään Kauklahden lasitehtaassa, joka oli toiminnassa vuosina 1923-1952. Asia hautautui muutamiksi vuosikymmeniksi, kun ei ollut nettiäkään, mistä etsiä tietoa.

Mutta nyt on netti ja sieltä löytyi oheinen artikkelikin.


 Samoin minulle oli jäänyt tunne, että haluaisin itselleni muistoksi jonkin Kauklahden lasin valmistaman esineen. Viime syksynä huomasin Huuto.netistä maljakon. Huutopäätöstä en kauaa miettinyt. Minusta tuli
35 cm korkean maljakon omistaja. Ympärysmitta on leveimmästä kohdasta 48 cm.




   Kaamosaikana led-valot loistivat maljakossa tunnelmallisesti.




6 kommenttia:

  1. No on kyllä kaunis maljakko !
    Onnea löydöstäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu... vieläkin tykkään. Piri

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Todella... en toista samanlaista nähnyt missään. Piri

      Poista
    2. Tällainen maljakko on hyllyssäni. Vanhempani ovat saaneet sen häälahjaksi 1937. Ihanaa käyttöä ledvalojen kanssa.

      Poista
  3. Mukava kuulla, että sinulla on samanlainen maljakko. Tuo vuosilukukin kertoo paljon. Piri

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi jo etukäteen!